Markulle pitää kyllä nostaa hattua. Hän on remontoinut lähestulkoon jokaisena päivänä nyt jo miltei kahden kuukauden ajan. Eilen hän taisi sanoa ensimmäisen kerran, että remontti kyllästyttää.
Itse pääsin viikonloppuna tekemään aivan uusia juttuja. Luonamme oli Markun sisko Reetta, jonka kanssa laitoin yläkerran makuuhuoneeseen paneelikattoa. Olin yllättynyt, kuinka helppoa katon laittaminen olikaan. Toinen leikkasi paneelit oikean mittaisiksi ja toinen nakutteli ne kattoon. Työ oli nopeasti palkitsevaa, sillä katon ilme muuttui valkoiseksi maalatuilla paneeleilla välittömästi. Nythän yläkerran katossa on ollut sellaiset lasikuitutapeteilla päällystetyt levyt, jotka eivät miellyttäneet minua lainkaan. Jotenkin tuo uusi paneelikatto tuo kattohirret kauniimmin esille. Tykkään! Enkä malta odottaa sitä, että pääsemme remontoimaan myös yläkerran loppuun.


Niin ja sellainen seikka täytyy mainita, että homenäytteiden tulokset olivat normaalit, kuten jo itse epäilimmekin, mutta hyvä kun saimme asialle myös varmuuden. Nyt siis saattaa laittaa yläkertaankin kattoa hyvillä mielin.
Viikonloppuna pääsin myös kokeilemaan toista uutta juttua, jyrsintää. Oviaukkoihin tulevien puulevyjen reunoja jyrsiessä tuli mieleen lämpimiä muistoja ala-asteen 3.luokan puukäsityötunneilta. Tykkäsin puukäsityötunneista, tosin ehkä hieman vääristä syistä. Olin nimittäin kovin rakastunut puukäsityön opettajaan. Opettajamme taisi huomata pienen tytön ihastumisen, sillä sain tuolta opettajalta lukukauden vaihteessa puisen sydämen.
Itse voisin nyt veistellä suuret sydämet sekä Markun äidille että omille vanhemmilleni. He kaikki ovat antaneet ison avun ja tuen hoitamalla ja leikittämällä Vilhoa viikonloppuisin. Kiitos!



