Puusydän

Viikon päästä maanantaina Armonkallion kalustettu vuokra-asunto on tyhjä. Sitä ennen on saatava Pispalan kodin alakerta muuttovalmiiksi. Kokonaisuudesta ei puutu enää paljoa, mutta miksi aina viimeisillä metreillä tuntuu kaikista pahimmalta. Keittiön katosta puuttuu listat, kaikista huoneista jalkalistat, rappuset pitää maalata ja kiinnittää, ostaa keittiöön pari lisäkaappia, uusi työtaso ja välitilan lasi. Lisäksi pitää siirtää remontti yläkertaan ja siivota remonttipölyt alakerrasta. Jaksaa, jaksaa!

Markulle pitää kyllä nostaa hattua. Hän on remontoinut lähestulkoon jokaisena päivänä nyt jo miltei kahden kuukauden ajan. Eilen hän taisi sanoa ensimmäisen kerran, että remontti kyllästyttää.

Itse pääsin viikonloppuna tekemään aivan uusia juttuja. Luonamme oli Markun sisko Reetta, jonka kanssa laitoin yläkerran makuuhuoneeseen paneelikattoa. Olin yllättynyt, kuinka helppoa katon laittaminen olikaan. Toinen leikkasi paneelit oikean mittaisiksi ja toinen nakutteli ne kattoon. Työ oli nopeasti palkitsevaa, sillä katon ilme muuttui valkoiseksi maalatuilla paneeleilla välittömästi. Nythän yläkerran katossa on ollut sellaiset lasikuitutapeteilla päällystetyt levyt, jotka eivät miellyttäneet minua lainkaan. Jotenkin tuo uusi paneelikatto tuo kattohirret kauniimmin esille. Tykkään! Enkä malta odottaa sitä, että pääsemme remontoimaan myös yläkerran loppuun.

Niin ja sellainen seikka täytyy mainita, että homenäytteiden tulokset olivat normaalit, kuten jo itse epäilimmekin, mutta hyvä kun saimme asialle myös varmuuden. Nyt siis saattaa laittaa yläkertaankin kattoa hyvillä mielin.

Viikonloppuna pääsin myös kokeilemaan toista uutta juttua, jyrsintää. Oviaukkoihin tulevien puulevyjen reunoja jyrsiessä tuli mieleen lämpimiä muistoja ala-asteen 3.luokan puukäsityötunneilta. Tykkäsin puukäsityötunneista, tosin ehkä hieman vääristä syistä. Olin nimittäin kovin rakastunut puukäsityön opettajaan. Opettajamme taisi huomata pienen tytön ihastumisen, sillä sain tuolta opettajalta lukukauden vaihteessa puisen sydämen.

Itse voisin nyt veistellä suuret sydämet sekä Markun äidille että omille vanhemmilleni. He kaikki ovat antaneet ison avun ja tuen hoitamalla ja leikittämällä Vilhoa viikonloppuisin. Kiitos!

Valolistaa kattoon

Eilen illalla sain keittiön sisäkaton valmiiksi. Lisäksi laitoin keittiön kattoon lintutapetti-seinälle valolistan, jossa on kolme tapettiin kohdistettavaa halogeeni valoa.

Kuvassa lista ei erityisen hienolta näytä, mutta listaa vasten kiinnittyvä kattolista viimeistelee ulkonäön. Kattolistoja kävin hakemassa Kurusta Pirttijoen Sahalta lauantaina. Olin perjantaina sopinut, että voin hakea listat lauantaiaamuna. Kun lauantaina saavuin paikalle, ei sahalla ollut ketään paikalla, enkä myöskään saanut yrittäjää puhelimitse kiinni. Kuljeskelin ympäriinsä sahalla reilun puoli tuntia ja havaitsin kaikkien ovien olevan auki. Yrittäjä ei ollut siis erityisen hyvin suojautunut mahdollisien ryöstöjen varalle. Koska listojen hakemisesta oli jo etukäteen sovittu ja koska olin Kuruun asti ajanut, ajattelin odotellessani lastata löytämiäni katto- ja jalkalistoja peräkärryn kyytiin. Kuorman lastattuani soittelin jälleen yrittäjälle, mutta yhteenkään saamistani kolmesta numerosta ei vastattu. Viimeinen ajatus oli soittaa numerotiedusteluun ja kysyä yrittäjän kotiosoitetta, mutta kävipä niin, että aamun soitteluni jäljiltä puhelimesta loppui akku.

Lopulta päätin vielä ryöstää kuorman päälle siistin näköistä sahalta löytämääni porraskaidetta ja ajelin tyytyväisenä kotiin. Halvat kaupat tuli. No, sunnuntaina lähetin sahalle kuitenkin sähköpostia kertoen, että olin vienyt varastosta 100 metriä kattolistaa, 160 metriä jalkalistaa sekä seitsemän metriä porraskaidetta. Ostokset tuli siis lopulta maksettua tilisiirtona. Vastauksessaan sahayrittäjä pahoitteli, ettei ollut vastannut puhelimeen ja antoi porraskaiteet kaupanpäällisiksi. Suoraan sahalta haettuna kaikki listat maksoivat yhteensä vain noin puolet rautakaupan hinnoista.

Valmista pintaa!

Pienestä blogin hiljaiselosta huolimatta töitä on tehty joka päivä ja talomme alakerta alkaa jo jollain tapaa olla loppusuoralla. Eteinen on siis tapetoitu ja lattia hiottu ja maalattu. Lämpöeristykset on laitettu seiniin ja lattiaan ja seinät on levytetty. Keittiö on purettu pois vanhalta paikaltaan ja siirretty tulevalle paikalleen. Samalla myös vedet ja viemäröinnit tuli siirrettyä. Lisäksi uudet portaat yläkertaan on tullut lähes valmiiksi. Työn määrä, vastoin kuin blogin otsikko sanoo, on siis ollut suuri. Pientä remonttia suunniteltiin, mutta loppujen lopuksi remonttia tuli uskoakseni tehtyä enemmän kuin 99% asunnon hankkijoista tekee.

Tässä osittain kasaillut keittiön kaapit ja lintutapetti (kuva jo viime viikolta)

ja tässä taas vähän toisesta kohtaa eilisillalta. Nyt osa keittiön kaapeista on taas siirretty tilapäisesti pois paikoiltaan, koska laittiat on maalattu.

Seuraavana vuorossa olohuoneen lattian hionta ja maalaus, ulkoeteisen lattioiden hionta ja maalaus, seinien tasoitteiden viimeistely ja seinien sekä portaiden maalaus. Kahden viikon päästä on valmista!
No..yläkerrassa on vielä PALJON tehtävää, ei auta vielä riemuita.

Muuttolinnut lensivät keittiöömme

Sain sähköpostia Growing Up in New Zealand -tutkimuksesta. Tuli onnellisen oloinen haikeus, siitä on jo kaksi vuotta, kun ilmoittauduin tuohon tutkimukseen. Kuljin tuolloin mahani kanssa ostoskeskuksessa ja etsin jättiläismahalleni vaatteita, kun mukavat tutkimushaastattelijat Aucklandin yliopistolta pysäyttivät minut ja pyysivät meitä mukaan suureen uusiseelantilaiseen tutkimukseen. Tutkimushaastattelijat kävivät kotona ennen Vilhon syntymää ja syntymän jälkeen. Tutkimuksessa on tarkoitus seurata Uudessa Seelannissa syntyneiden lasten elämää ja kehitystä aina aikuisiälle saakka. Viimeisin haastattelu tapahtui Patteson Avenuella, kun olimme jo muuttamassa kohti Suomea. Kotimme oli tuolloin täynnä pahvilaatikoita. Haastateltava korosti tuolloin, että haluavat seurata elämäämme myös Suomeen muuttomme jälkeen. Naureskeli, että ehkä hänelle kustannetaan tutkimusmatka Tampereelle.

Nyt kun ajattelen Uudessa Seelannissa elettyä aikaa, se tuntuu unenomaiselta ja kaukaiselta. Maailmalta, joka oli vain meidän. Kahden vuoden aikana koti-ikävä iski useaan kertaan, mutta silti elo pallon toisella puolella oli melko keveää. En oikein tiedä, miksi elämä tuntui keveältä. Ehkä uutuus tuo sen tullessaan. Kun monet arkisetkin tilanteet poikkeavat jotenkin totutusta, muuttuu olo leikkisäksi. Moniin arkisiin tapahtumiin, kaupassa käymisiin ja pankkiasioiden hoitamiseen sisältyi aina pienoisia yllätystekijöitä, joita ei suomalaisella kulttuuriperimällä pystynyt aina aukottomasti ennakoimaan.

Suomeen muutto pitkän erossa olon jälkeen tuntui ihanalta, mutta ikävöinnistä huolimatta kevät tuntui raskaalta. Sitä en etukäteen osannut odottaa. 2008 vuoden lopulla olin henkisesti varautunut siihen, että muutto vieraaseen maahan on varmasti kaikessa ihanuudessaan myös raskasta, mutta yllättäen se olikin melko helppoa. Ulkomaalaisena on lupa olla hieman tyhmä ja tietämätön. Kotimaassa oli vakavoiduttava elämään. Elämä tuntuu kuitenkin nyt taas olevan juuri oikeassa paikassa. Mielenkiintoista työtä, ihana pieni puolitoistavuotias naurunakki, oma koti ja uudet unelmat. Tuo haikeus jota koin saatuani Uudesta Seelannista postia, unohtui kyllä hyvin pian. Nyt odotamme vain innolla uuden kodin valmistumista.

Viime viikonloppuna pääsimme vihdoin maalaamaan ja tapetoimaan. Ilmeisesti väestöliitto ja tapetin valmistajat ovat ryhtyneet tekemään yhteistyötä, sillä keittiöön laittamamme lintutapettia asettui seinään kuin itsestään. Olen lopputulokseen hyvin tyytyväinen. Tuota lintutapettia tulikin nyt siten yhdelle kokonaiselle seinälle. Muut seinät maalattiin vaalealla harmaalla.