Sairasta menoa!

Alakerrassa alkaa lähes joka paikka viimeisiä listoja ja keittiön välitilan lasia lukuunottamatta olla valmiina, mutta yläkerrassa työtä on jäljellä vielä. Remontin etenemistä on entisestään hidastanut Vilhon sairastelu. Korvatulehduksia on ollut remontin aikana viisi ja joka kerralla on puhuttu korvien putkittamisesta. Jokaisen antibioottireseptin määräämisen yhteydessä on sovittu, että kontrolliaika putkitusta varten pidetään kuukauden kuluttua. Kuukausi ei kuitenkaan vielä kertaakaan ole ehtinyt tulla täyteen ennen seuraavaa korvatulehdusta. Tällöin on jälleen määrätty uusi antibioottikuuri ja kontrollikänyti siirretty taas kuukaudella eteenpäin. Voi tätä suomalaista terveydenhuoltoa. Hoitohenkilökunta on kerrassaan mainiota - silloin kuin sitä pääsee tapaamaan. Suomalaisessa terveydenhuoltojärjestelmässä on hirveän raskas hallinnollinen puoli ja rahaa haaskataan turhaan byrokratiaan. Vilhon tämän vuoden kahdeksan (vaiko seitsemän?) korvatuhehduksen perusteella putkitus olisi jo ilman muuta kannattanut laittaa alkusyksystä. Korvien putkitus itsessään on nopeahko ja halpa operaatio, joten nyt on tuhlattu lääkäriaikoja ja meidän energiaamme siihen, että Vilholle ei ole saatu hoitoa joka lopettaisi ongelmat.Lääkäriaikoja päivystykseen jaetaan Tampereella puhelimitse aamuseitsemästä lähtien ja yleensä koko päivän ajat menevät melkein heti. Aikoja jaetaan vaan kuluvalle päivälle. Tulevaisuuteen lääkäriajan saaminen on hankalaa. Ihan vaan vertailukohtana mainittaakoon, että Uudessa Seelannissa ei meidän kokemuksiemme perusteella hoitoon pääsyä ei koskaan tarvinnut odottaa ja aikoja pystyi varaamaan vaikka keskellä päivää. Siellä oli paljon hoitohenkilökuntaa, vähän byrokratiaa ja pieniä sairaaloja ja klinikoita Suomen massiivisten keskitettyjen terveysasemien sijasta. Lääkärissä käynti maksoi aikuisilta lääkäriasemasta riippuen 15-30 EUR, kun se Suomessa on 13EUR, eli omavastuu oli Uudessa Seelannissa hieman kalliimpi. Lapsilta lääkärikäynnit kuitenkin olivat kokonaan ilmaisia kuten olivat lääkkeetkin - jotka Suomessa saattaa maksaa joskus jopa useampia kymppejä.

Viime viikolla korvatuhehduksen ja taas yhden antibioottikuurin lisäksi oli myös oksennustauti, joka Vilhosta tarttui Millaan ja lopulta nyt minuunkin. Ei ollenkaan yhtä rajuna kuin Vilhoon, mutta sairastelua kuitenkin. Mitä tähän nyt sitten loppuun sanoisi. Jo on mennyt meno sairaaksi.

Yläkerrassa on kuitenkin työt edenneet pikkuhiljaa. Makuuhuoneen katto on saatu paneloitua loppuun asti ja sängyn paikkaa varten yksi kantava tolppa on katkaistu. Uusi sänkykin on jo tilattu ja odottaa Kruunukalusteen varastossa makuuhuoneen valmistumista. 

 Viikonloppuna saimme sairasteluista huolimatta makuuhuoneen seinään tämän näköistä tapettia:

ja tässä vielä tapettia hieman isommassa kuvassa. Huonekorkeus on makuuhuoneessa harjan kohdalta noin 3,5 metriä ja tuonne kattoon tulee harjan kohdalle valolista, johon tulee kolme spottivaloa tuomaan valoa huoneeseen ja tuomaan esiin suuren huonekorkeuden. Hieno tästä vielä tulee!

Remontin yhteydessä tulee joka paikka melko tarkkaan tutkittua, koska lähes kaikki tehdään uusiksi. Katosta on löytynyt yksi pieni vuotokohta, jota ei olisi löydetty ollenkaan jos aiempaa sisäkattoa ei olisi purettu pois. Viemärin tuuletusputken läpivienti vuotaa hieman vesisateella ja siltä kohtaa eristeet ovat sateen jälkeen hieman kosteat. Tuo kosteus on kuitenkin rajoittunut vain tuon läpiviennin ympärille, joten ongelman ratkaisemiseksi läpiviennin ympäristö massataan sekä ulkoa että sisältä jonka jälkeen eristeet vaihdetaan tuohon läpiviennin ympärille. Tulisipa vaan poutainen päivä niin tuon voisi tehdä! Nyt vallitsevista lämpötiloista johtuen katolla joutunee viettämään pari tuntia hiustenkuivaajan tai kuumailmapuhaltimen kanssa, jotta käytetylle massalle soveltuva lämpötila saadaan aikaiseksi. Parempi kuitenkin tehdä kerralla kuntoon kuin surra myöhemmin vuotavaa kattoa.

Hiusharjakaupoilla

Muuttaminen on kamalaa. Kamalaa, kamalaa, kamalaa. Vaikka kuinka aloittaa muuton järjestelmällisesti, pakkaa laatikot ajatuksella, heittää tarpeettomat kierrätykseen, osan roskiin ja jäljelle jääneet jutut yrittää ryhmitellä aiheittain, niin silti – silti ollaan aina lopulta siinä samassa kaaoksessa, kun viimeisiä epämääräisiä tavaroita vain sullotaan paniikissa samaan pahvilaatikkoon hikikarpalot otsalla.

Viimeinen viikonloppu ennen muuttoa, kotimme näytti vielä melkoisen kaaottiselta.
Jotenkin sitä kuitenkin ennätettiin saada paikat siihen kuntoon, että pääsimme sunnuntai-iltana ja maanantaina kantamaan tavarat kotimme alakertaan. Ja kun Vilho tuli tänne sunnuntai-iltana, ei riemulla ollut rajoja. Poika juoksi kotia ympäri ja kiljui. Halasi vuoroin minua, vuoroin Markkua. Aivan kuin hän olisi jotain ymmärtänyt isosta muutoksesta. Kylpyamme on ollut erityisen mieluisa. Vedessä on ihana pomppia ja läiskytellä.

Nyt muuton jälkeen elämme vielä poikkeusolosuhteissa, koska yläkerta on vielä tekemättä. Nukumme siten koko konkkaronkka olohuoneessa. Olohuoneeseen on myös väliaikaisesti tuotu kaksi vanhaa vaatekaappia, jotta olemme saaneet purettua tavaroita. Esille on otettu vain välttämättömimmät.

Tällä viikkoa kaaos on jo hieman tasoittunut, mutta viime viikon alussa oli monta mielenkiintoista hetkeä, kun tavarat olivat hukassa. Kun olimme maanantaina muuttaneet, minulla oli tiistaina aamuna töissä kehityskeskustelut. Toimistolle saapui esimies Espoosta. Häntä tapaa muutaman kerran vuodessa, joten olisi mukavaa, jos onnistuisi noina hetkinä näyttämään suhteellisen normaalilta. Vaan enpä meinannut löytää tavarapaljouden keskeltä siistejä vaatteita, saati silitysrautaa. Hiusharja ja deodorantti olivat löytäneet niin hyvän piilopaikan, että jouduin lopulta menemään töihin tukka yön jäljiltä kiharatakuilla, otsatukka iloisesti vastaantulijoita tervehtien. No kyllä minä ennen pomon saapumista vierailin kaupassa.

Tässä vielä muutamia kuvia uudesta kodistamme. Muuton jälkeen ei kuvia olla vielä ennätetty ottamaan, mutta ehkei tästä tavaraviidakosta niitä kannata räpsiäkään.

Tässä on keittiön maalattua seinää. Olen nyt jotenkin ihan tykästynyt harmaan ja valkoisen yhdistelmään. Olen erittäin tyytyväinen tähän harmaan sävyyn:



Eteiseen Markku askarteli samanlaiset valolistat mitä keittiöönkin:
Eteistä:


Kauppaan sisällytetyistä kolmesta vanhasta kaapista yksi siirrettiin keittiöön:

Mulla ei oo koskaan ollut noin hienoa siivouskaappia. Kaapisto on melko massiivisen kokoinen. Edelliset omistajat olivat sijoittaneet sen tuon toisen kaapiston kanssa eteiseen. Heidän tyylinsä oli, mitä enemmän sitä parempi. Koko talo oli täynnä tavaraa. Uskon, että jos edelliset omistajat joskus vierailisivat täällä, eivät he tunnistaisi tätä samaksi taloksi.

Alatalon yläpuolella

Ensimmäinen levy, jonka lapsena sain, oli Mikko Alatalon lastenlaulukokoelma. Omien muistikuvieni mukaan kuuntelin levyä lähes päivittäin ja etenkin levyn kappale Mummoni ja moukarinheitto on jäänyt hyvin mieleen. Ehkä siksi, että oli hauskaa ajatella omaa mummoani moukarinheittoringissä. "Turha pyöriä on, jossei irtoa, mummo kommentoi moukarinheittoa".

Joitakin vuosia myöhemmin W.A.S.P, Twisted Sister, Kiss ja Iron Maiden siirsivät Mikko Alatalon levyn kirjahyllyn viinyylilevyrivin viimeisimmäksi, mutta kyllä tuon sinisiin silmälaseihin sonnustautuvan kaverin musiikki tuli jo lapsuudessa tutuksi. Seuraava kosketus Mikko Alataloon on ollut -90 luvun lopussa, jolloin kaveriporukassamme usein viikonloppujen rientohin liittyen kuuntelimme "huonoa musiikkia". Tähän kategoriaan pääsivät vain kaikkein mauttomimmat ja hävyttömimmät kotimaisen musiikin lähihistorian aarteet. Mikko Alatalon tuotannosta säännöllisellä kuuntelulistalla oli mm. Neekeri, Maailmanlopun meininki ja Ihmisen ikävä toisen luo. Sivuhuomautuksena mainittakoon, että näistä ensimmäinen ei nimestään huolimatta varsinaisesti pidä sisällään rasistisia viestejä, vaikkakin youtubessa videon listallaan pitää nimimekki seppolehtofanclub. Seppo Lehdon faneilta on ehkä jäänyt sanat kuuntelematta loppuun asti.

Vuonna 1998 olin myös muuttanut Tahmelaan, Mikko Alatalon lähinaapurustoon, pieneen vuokra-asuntoon, jossa majailin noin vuoden ajan. Tuona vuonna törmäsin Mikkoon ja sinisiin silmälaseihin useinkin Kannaksenkatua ylöspäin harjun päälle kävellessäni. Vuoden 2003 lopusta vuoden 2006 alkuun asti asuimme Millan kanssa Kannaksenkatu 6:ssa, Mikko Alatalon naapurissa. Mikko oli tuolloin aloittanut kansanedustaja-uransa. Mikko ja Mikon vaimon suuri suu tulivat parissa vuodessa tutuiksi sen verran, että Alatalo tervehti kaupassa aina iloisesti ja kadulla vastaan kävellessään Mikon käsi nousi tervehdykseksi pystyyn jo 15 metriä ennen kohtaamista. Voipi tosin olla, että poliittista uraansa viritellyt herra laskeskeli vaan saavansa mahdollisia lisä-ääniä tuolla ystävällisyydellään. Ehkä Alatalon taktiikka toimi, koska Mikko tuli vuonna 2007 valituksi toiselle kansanedustajakaudelleen. Alatalon vaimon suuresta suusta nyt ei tässä viitsi suurempia mainita, siitä suusta suutuspäissä tulleet huudahdukset kun olivat vähintäänkin hieman hävyttömiä.

Nyt viiden vuoden erossaolon jälkeen on käynyt jälleen niin, että Mikko Alatalo on palannut elämäämme. Nyt asustelemme siis, kuten blogin otsikkokin kertoo, Alatalon yläpuolella : vajaa sata metriä Mikon kotiovelta rinnettä yläspäin. Alakerran remontti on pieniä viimeistelytöitä lukuunottamatta saatu valmiiksi ja viime viikon aikana olemme päässeet asettumaan taloksi. Yläkerta on vielä (lähes) kokonaan laittamatta, mutta yläkerran töiden pariin siirrymme lähiviikkoina. Kuvia alakerrasta ilmaantunee tänne, kunhan muuttolaatikot saadaan tyhjennettyä ja tavarat järjesteltyä.