Muuttolinnut lensivät keittiöömme

Sain sähköpostia Growing Up in New Zealand -tutkimuksesta. Tuli onnellisen oloinen haikeus, siitä on jo kaksi vuotta, kun ilmoittauduin tuohon tutkimukseen. Kuljin tuolloin mahani kanssa ostoskeskuksessa ja etsin jättiläismahalleni vaatteita, kun mukavat tutkimushaastattelijat Aucklandin yliopistolta pysäyttivät minut ja pyysivät meitä mukaan suureen uusiseelantilaiseen tutkimukseen. Tutkimushaastattelijat kävivät kotona ennen Vilhon syntymää ja syntymän jälkeen. Tutkimuksessa on tarkoitus seurata Uudessa Seelannissa syntyneiden lasten elämää ja kehitystä aina aikuisiälle saakka. Viimeisin haastattelu tapahtui Patteson Avenuella, kun olimme jo muuttamassa kohti Suomea. Kotimme oli tuolloin täynnä pahvilaatikoita. Haastateltava korosti tuolloin, että haluavat seurata elämäämme myös Suomeen muuttomme jälkeen. Naureskeli, että ehkä hänelle kustannetaan tutkimusmatka Tampereelle.

Nyt kun ajattelen Uudessa Seelannissa elettyä aikaa, se tuntuu unenomaiselta ja kaukaiselta. Maailmalta, joka oli vain meidän. Kahden vuoden aikana koti-ikävä iski useaan kertaan, mutta silti elo pallon toisella puolella oli melko keveää. En oikein tiedä, miksi elämä tuntui keveältä. Ehkä uutuus tuo sen tullessaan. Kun monet arkisetkin tilanteet poikkeavat jotenkin totutusta, muuttuu olo leikkisäksi. Moniin arkisiin tapahtumiin, kaupassa käymisiin ja pankkiasioiden hoitamiseen sisältyi aina pienoisia yllätystekijöitä, joita ei suomalaisella kulttuuriperimällä pystynyt aina aukottomasti ennakoimaan.

Suomeen muutto pitkän erossa olon jälkeen tuntui ihanalta, mutta ikävöinnistä huolimatta kevät tuntui raskaalta. Sitä en etukäteen osannut odottaa. 2008 vuoden lopulla olin henkisesti varautunut siihen, että muutto vieraaseen maahan on varmasti kaikessa ihanuudessaan myös raskasta, mutta yllättäen se olikin melko helppoa. Ulkomaalaisena on lupa olla hieman tyhmä ja tietämätön. Kotimaassa oli vakavoiduttava elämään. Elämä tuntuu kuitenkin nyt taas olevan juuri oikeassa paikassa. Mielenkiintoista työtä, ihana pieni puolitoistavuotias naurunakki, oma koti ja uudet unelmat. Tuo haikeus jota koin saatuani Uudesta Seelannista postia, unohtui kyllä hyvin pian. Nyt odotamme vain innolla uuden kodin valmistumista.

Viime viikonloppuna pääsimme vihdoin maalaamaan ja tapetoimaan. Ilmeisesti väestöliitto ja tapetin valmistajat ovat ryhtyneet tekemään yhteistyötä, sillä keittiöön laittamamme lintutapettia asettui seinään kuin itsestään. Olen lopputulokseen hyvin tyytyväinen. Tuota lintutapettia tulikin nyt siten yhdelle kokonaiselle seinälle. Muut seinät maalattiin vaalealla harmaalla.