No nyt ne pölvästit menivät ja ostivat luultavasti ihan homeisen ja läpimädän hirsitalon alueelta, jossa on radonia niin paljon että keuhkosyöpään kuolee nekin jotka eivät tupakkaa ole edes maistaneet. Mitäköhän tästäkin oikein seuraa?
Täältä voi seurailla remonttihankettamme syksyn 2011 aikana. Remontti ei tule olemaan mikään ERITYISEN suuri, mutta tulemme osittain itseämme varten tarkkailemaan toinen toistemme ahkeruutta ja tekemään merkintöjä remontin etenemisestä lähes päivittäin. Etupäässä siksi, että aiemmissa parissa remontissa aikataulu on venynyt suunnattomasti koska mikään ulkoinen tekijä ei ole pakottanut ahkeruuteen. Nyt ulkoisena tekijänä toimii tämä blogi, jossa haukumme itse omaa laiskuuttamme jos työt ei etene. Tervetuloa kyläilemään ja auttamaan remontissa!

tiistai 8. marraskuuta 2011

Hiusharjakaupoilla

Muuttaminen on kamalaa. Kamalaa, kamalaa, kamalaa. Vaikka kuinka aloittaa muuton järjestelmällisesti, pakkaa laatikot ajatuksella, heittää tarpeettomat kierrätykseen, osan roskiin ja jäljelle jääneet jutut yrittää ryhmitellä aiheittain, niin silti – silti ollaan aina lopulta siinä samassa kaaoksessa, kun viimeisiä epämääräisiä tavaroita vain sullotaan paniikissa samaan pahvilaatikkoon hikikarpalot otsalla.

Viimeinen viikonloppu ennen muuttoa, kotimme näytti vielä melkoisen kaaottiselta.
Jotenkin sitä kuitenkin ennätettiin saada paikat siihen kuntoon, että pääsimme sunnuntai-iltana ja maanantaina kantamaan tavarat kotimme alakertaan. Ja kun Vilho tuli tänne sunnuntai-iltana, ei riemulla ollut rajoja. Poika juoksi kotia ympäri ja kiljui. Halasi vuoroin minua, vuoroin Markkua. Aivan kuin hän olisi jotain ymmärtänyt isosta muutoksesta. Kylpyamme on ollut erityisen mieluisa. Vedessä on ihana pomppia ja läiskytellä.

Nyt muuton jälkeen elämme vielä poikkeusolosuhteissa, koska yläkerta on vielä tekemättä. Nukumme siten koko konkkaronkka olohuoneessa. Olohuoneeseen on myös väliaikaisesti tuotu kaksi vanhaa vaatekaappia, jotta olemme saaneet purettua tavaroita. Esille on otettu vain välttämättömimmät.

Tällä viikkoa kaaos on jo hieman tasoittunut, mutta viime viikon alussa oli monta mielenkiintoista hetkeä, kun tavarat olivat hukassa. Kun olimme maanantaina muuttaneet, minulla oli tiistaina aamuna töissä kehityskeskustelut. Toimistolle saapui esimies Espoosta. Häntä tapaa muutaman kerran vuodessa, joten olisi mukavaa, jos onnistuisi noina hetkinä näyttämään suhteellisen normaalilta. Vaan enpä meinannut löytää tavarapaljouden keskeltä siistejä vaatteita, saati silitysrautaa. Hiusharja ja deodorantti olivat löytäneet niin hyvän piilopaikan, että jouduin lopulta menemään töihin tukka yön jäljiltä kiharatakuilla, otsatukka iloisesti vastaantulijoita tervehtien. No kyllä minä ennen pomon saapumista vierailin kaupassa.

Tässä vielä muutamia kuvia uudesta kodistamme. Muuton jälkeen ei kuvia olla vielä ennätetty ottamaan, mutta ehkei tästä tavaraviidakosta niitä kannata räpsiäkään.

Tässä on keittiön maalattua seinää. Olen nyt jotenkin ihan tykästynyt harmaan ja valkoisen yhdistelmään. Olen erittäin tyytyväinen tähän harmaan sävyyn:



Eteiseen Markku askarteli samanlaiset valolistat mitä keittiöönkin:
Eteistä:


Kauppaan sisällytetyistä kolmesta vanhasta kaapista yksi siirrettiin keittiöön:

Mulla ei oo koskaan ollut noin hienoa siivouskaappia. Kaapisto on melko massiivisen kokoinen. Edelliset omistajat olivat sijoittaneet sen tuon toisen kaapiston kanssa eteiseen. Heidän tyylinsä oli, mitä enemmän sitä parempi. Koko talo oli täynnä tavaraa. Uskon, että jos edelliset omistajat joskus vierailisivat täällä, eivät he tunnistaisi tätä samaksi taloksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti